lauantai 7. kesäkuuta 2014

Tissitunika

Lapsille on tullut ommeltua jo jos jonkinnäköistä vaatetta ja melko pitkään on ollut haaveena tilata kangasta sen verran, että siitä riittää itsellekin.

Ihastuin ihan älyttömän paljon Pikku Piltin Koruja korujen ystäville - kankaaseen ja haaveilin siitä itselleni mekkoa, tunikaa, paitaa ja jopa leggareita.
Joskus kauan aikaa sitten näin eräässä fb:n ompeluryhmässä kuvia kivannäköisistä mekoista, joissa on kiva kietaisuetuosa. "Tissis", kuten tätä siinä ryhmässä kutsuttiin. :D

Ihanan tuttavan luona kävin joku kerta piirtelemässä kaavoja lastenvaatteisiin ja satuin ottamaan tämän puheeksi. Kuinka ollakaan, hänellä oli tämän kuuluisan tissiksen kaavat ja onneksi ollaan suht samaa kokoakin.

Tällaine siitä sitten tuli ja voinpa rinta rottingilla kertoa, että onnistuin yli omien odotusten.
Tämä on ihana. <3

Kietaisumallii  ommeltu yläosa mahdollistaa imetyksenkin loistavasti.

Ehdoton lempivaate jo nyt ja kaava taipuu varmasti moneen eri versioon!